Neilikka

Neilikka

Neilikka on palannut monien suosikkikukaksi ja uudet sukupolvet ovat löytäneet sen väri-ilottelun. Muutaman vuosikymmenen takaa jotkut voivat vielä puistella päätään tylsälle punaisen neilikan ja leikkovihreäunelman yhdistelmälle. Kukkien laji- ja värivalikoima oli aikanaan suppea ja runsas neilikoiden käyttö aiheutti luonnollista kyllästymistä. Ihmisellä on vaihtelunhalua kauneudessakin, halutaan nähdä uusia kukkamuotoja ja -värejä, kunnes taas aikansa paitsiossa olleet kukat muuttuvat kiinnostaviksi.

Neilikoilla on laaja suku ja niitä on kasvatettu tuhansia vuosia. Kaikkiaan neilikkalajeja on noin 300. Leikkoneilikka on jalostetu nykymuotoonsa viimeisimmän sadan vuoden aikan. Jalostustyön aloittajina pidetään ranskalaisia puutarhureita. Tämän jälkeen neilikan jalostusta jatkettiin sekä Euroopassa että Amerikassa. Varsinkin amerikkalainen William Sim jätti nimensä neilikoiden jalostuksen historiaan 1940-luvulla (sim carnations). Tuolta ajalta on peräisin kestävä punakukkainen lajike, joka lukuisine muunnoksineen on jatkossa hallinnut neilikkamarkkinoita.

Huippuunsa jalostettuja värejä

Erikoisiin neilikkaväreihin tykästyttiin vasta vähitellen. Esimerkiksi Suomessa olisi jo 1960-luvulla ollut mahdollisuus laajempaan värivalikoimaan neilikkaviljelyssä. Vuonna 1965 kuitenkin kommentoitiin Puutarha-lehden artikkelissa seuraavasti: ”Meidän maassamme on kirjavien neilikkalajikkeiden viljely vähäistä lähinnä siksi, että ostava yleisö ei näytä pitävän niistä yhtä paljon kuin yksivärisistä neilikoista… Suomessa on violetinvärisillä neilikkalajeilla vähän kysyntää, vaikkakin kukkakaupan omistavalla neilikanviljelijällä kenties olisi tarvetta myös tämänvärisien lajikkeiden tuottamiseen.”

Vuoden 1967 Puutarha-lehden mainoskuvassa on ajalle tyypillisesti neilikkaa ja unelmaa. Varmaankin mustavalkokuvan takia neilikat ovat vaaleita, vaikka punainen oli tuolloin tavallisin neilikkaväri.

Neilikan jalostaminen ei rajoittunut vain väriin, vaan myös kokoon ja muotoon. Erityisesti amerikkalainen Pomeroy Thomson vaikutti eleganttien, kaunisväristen ja pienikukkaisten lajikkeiden jalostukseen. Vuonna 1965 arvioitiin, että varsinkin korkean elintason maissa ”spray”-neilikat ovat vallanneet jalansijaa. Tuolloin tunnetuin pienikukkainen neilikkalajike oli ruusunpunainen Elegance sekä vieläkin punaisempi Scarlet Elegance. Vielä nykyisinkin käytetään elegansneilikan nimeä, muina niminä tällä monen suosikkikukalla ovat terttuneilikka, oksaneilikka ja minineilikka.

Terttuneilikka, oksaneilikka, minineilikka vai elegansneilikka? Mikä on sinun suosikkinimityksesi?

Neilikan suuren suosion suomalaisten kestävänä käyttökukkana takasi aikanaan se, että kotimaista neilikkaviljelyä oli runsaasti. Esimerkiksi 1960-luvulla neilikka oli kukkaviljelyn tärkein kasvi. Kotimaisen neilikantuotannon ongelmana oli kukkien valmistuminen liian myöhään kesällä, kun suurin tarve kukille olisi ollut toukokuun juhlakauden aikaan. Muina vuodenaikoina Suomeen tuotiin neilikoita mm. Italiasta, Hollannista ja Bulgariasta. Pistokasvalinnalla, viljelyteknisillä parannuksilla ja keinovalolla koetettiin kotimaiset neilikat saada kukkimaan keväällä aiemmin. Neilikan pistokkaita tuotiin ulkomailta ja tällöin puhuttiin ns. etelän pistokkaista. Kotimaisessa pistokastuotannossa tutkittiin kuinka paikalliset lajikkeet pärjäisivät ominaisuuksiltaan ja kestävyydeltään ulkomaisille. Merkittävää oli mm. kasvupisteiden määrä, joka vaikutti siihen kuinka monta kukkaa pistokkaasta saatiin kehittymään. Myös kasvien sietokyky erilaisia virustauteja vastaan oli ratkaiseva ominaisuus pistokkaiden valinnassa. Neilikan viljelyyn liittyi alalla runsaasti taloudellisia arvoja ja kasvatuksen tehostamisesta keskusteltiin 1960-luvulla mm. otsikoilla ”Loppuunajettu neilikka” ja vastakirjoituksella ”Kyllä neilikalla on vielä värkeissä varaa”.

Ennen kuin lähdette katsastamaan kukkakauppojen ja markettien nykyisiä runsaita neilikkavalikoimia, lukaiskaa vielä loru 1950-luvun mainoksesta:

Mikä se on?

suloinen kuin morsian

ryhdiltään kuin kuningatar

väri viehättävä

mielen ilahduttaja

juhlain juhlistaja

Eihän se voi olla muuta kuin NEILIKKA!

Avautuneita ja nuppuisia oksaneilikoita pikkukimpussa

Lähteet:

Forsberg, Ingrid: Leikkokukat, KK:n kirjapaino, Helsinki 1973

Kodin kukat – Leikkokukat, WSOY, Porvoo 1983

Levonen, Heikki J. : Kasvihuoneneilikkalajikkeet, Puutarha-lehti 1965

Puutarha-lehden vuosikerrat 1953, 1965, 1966 ja 1967

LEAVER YOUR COMMENT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You may use these HTML tags and attributes:


<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>