Leikkovihreät

Leikkovihreät

Luonnon kukkaniityillä vihreys ympäröi kukkia. Vihreä luo taustan, jota vasten kukkien värit hehkuvat. Tarkemmin katsottuna vihreän erilaisia sävyjä on loputtomasti, samoin erilaisia lehtimuotoja. Vihreällä on tunnetusti myös rauhoittava vaikutus. Kaiken tämän voi nähdä pienoiskoossa myös kukkakimpuissa ja muissa kukkatöissä.

Kukkaharrastajille erilaiset leikkovihreät ovat tuttuja. Kukkakaupassa osataan kysyä jotakin tiettyä leikkovihreää ja valmiista kimpuista tunnistetaan eri leikkovihreälajeja. Joskus saatetaan koota kotiin vietäväksi trendikäs kimppu pelkästään erisävyisistä vihreistä aineksista. Moni ei kuitenkaan ole sen kummemmin kiinnittänyt huomiota leikkovihreisiin. Kukkakimppu on kukkakimppu ja sillä siisti, mutta ehkä jostakin kohtaa kimppua pilkistää jotakin vihreää, muutakin kuin kukan omia lehtiä…

Kurkistetaan hieman leikkovihreiden historiaan. Leikkovihreät liittyivät 1900-luvun alkupuolen Suomessa lähinnä seppeleisiin ja muihin hautajaiskoristeluihin. Hautajaistilaisuuksien koristelu lisääntyi ja esimerkiksi kahvipöydässä saattoi olla myrtin oksia ja kukkia. Myös vainajan arkkua alettiin koristella saatavilla olevilla aineksilla. Esimerkiksi huonekasvina kasvatettua parsakasvi unelmaa ryhdyttiin yleisesti käyttämään arkun koristeena. Seppeleitä oli aikanaan tehty vain merkkihenkilöille, mutta vähitellen ne yleistyivät kaiken kansan hautalaitteina. Seppelesidonnan perustana olivat havut sekä muut kotimaiset ja ulkomailta tuodut, kulloinkin saatavilla olleet vihreät ainekset.

Vuonna 1935 Mustilan Taimitarhat mainosti Puutarha-lehdessä erilaisista havupuista peräisin olevaa ”leikkovihreätä” seppeleensidontaan.

1930-40-luvuilla pulaa oli vähän kaikesta, myös seppelevihreistä ja parsavihreä asparaguksesta oli puutetta. Samaan aikaan harmiteltiin niin sanottujen kukkasrahastojen vieneen tuloja puutarhureiden ja kukkakauppiaiden lisäksi myös sammalia ja seppelvihreitä metsistä keränneiltä vanhuksilta ja lapsilta. Vuonna 1940 Suomen Kukkainvälitysyhdistyksen vuosikokouksessa käytiin vilkasta keskustelua leikkovihreiden hinnoista. Lopulta päätettiin, että leikkovihreästä on otettava erillinen maksu. Annettiin tarkka määräys, että adiantumista ja asparaguksesta oli perittävä hintaa 1-3 markkaa oksalta.

Seppelten lisäksi 1900-luvun alkupuolella leikkovihreä ei vielä ollut kovin merkittävässä asemassa muussa kukkasidonnassa. Kukkakimpuissa ja maljakkokukissa oli tapana jättää kukkavarsiin kukkien omia lehtiä niin paljon kuin mahdollista. ”Jollei se käy päinsä, niin valitaan jotakin muuta erikoisesti kukkiin sopivaa vihreätä ainesta. Esim. adiantumia ja parsavihreää (asparagusta) käytetään kukkavihon vaikutusta kohottamaan. Kuitenkin olisi suotavaa, ettei yllämainittuja aineita liian runsaasti käytettäisi”, ohjeistettiin vuonna 1926. Vielä 1940-luvullakin kehotettiin välttämään ”vierasta vihreätä sellaisissa kukissa, joissa on omat rehevät lehdet, ellei asiakas sitä ehdottomasti vaadi”. Adiantumia ja asparaguksia (hienohelmaa ja unelmaa) tuli ajan hengen mukaisesti käyttää vain neilikoitten ja muiden ilman lehtiä olevien kukkien kanssa. Esimerkiksi Puutarha-lehden kirjoituksista näkee, että asparagus miellettiin voimakkaasti neilikoitten yhteyteen: ”Siis, hyvät puutarhurit, painakaa mieleenne, että ilman asparagusta ei voi myydä neilikoita.”

Plumosus tekee kukkakimpusta juhlavan. Tanskalainen erikoisuus leikkovihreän alalla korostaa parin kukan ja kimpun välistä eroa.” Mainos Puutarha-lehdessä vuonna 1967.

Neilikoiden lisäksi adiantumia ja asparagusta käytettiin esimerkiksi niin sanottujen biedermeiervihkojen sidonnassa. Näissä kukkakimpuissa kehämäisesti aseteltujen kukkien ympärille sidottiin vihreä rengas, jonka jälkeen koko kimppu laitettiin paperikaulukseen. Tyylisuunta oli muodissa erityisesti 1800-luvun loppupuolella, mutta jatkoi kansan parissa suosiotaan aina vuosisadan puoliväliin saakka.

Leikkovihreävalikoima ei juuri monipuolistunut vielä 1950-luvullakaan, mutta vähitellen alkoi vihreän aineksen merkitys kukkasidonnan osana saada tunnustusta. Asiaa kommentoitiin vuonna 1953 Puutarha-lehdessä seuraavasti: ”Tehdessämme kukkavihon, korin, seppeleen tai minkä hyvänsä kukkalaitteen, on ’vihreällä’ sangen suuri merkitys täydellisen kokonaisuuden aikaansaannissa. Meillä ja muuallakin käytetään tähän tarkoitukseen asparagusta, joko sprengeriä tai plumosusta, sekä adiantumia, tätä hienon hienoa kasvihuonesaniaista.”

Vaikka leikkovihreän arvostus kasvoi, käytettiin sitä korkean hinnan vuoksi vielä 1970-luvullakin hyvin vähän. Kimppujen koko alkoi kuitenkin kasvaa vuosikymmenen loppupuolella, jolloin niiden sitomiseen tuli uutena niin sanottujen välivihreiden käyttö. Tämän jälkeen yleistyi nykyinen kukkasidontatapa, jossa lisätä välivihreää ja muuta kiilaavaa materiaalia sidontatyön edetessä. Kimppu voidaan myös aloittaa välivihreistä kootulla pienellä kimpulla, minkä jälkeen kukat ja muu materiaali pujotetaan spiraalissa olevien varsien lomaan.

Leikkovihreistä tehty kimppupohja, johon on käytetty pistaasia, nahkalehteä ja salalia.
Leikkovihreistä voi tehdä pohjan kukkakimpulle. Pistaasi, nahkalehti ja salal ovat kimppupohjien vakiovihreitä.

Nykyisin leikkovihreävalikoimat ovat runsaat ja monipuoliset, lajikkeita on tarjolla kymmenittäin. Erilaiset leikkovihreät ja oksat ovat olennainen osa moni-ilmeistä kukkasidontaa.

Erilaisia eukalyptuksen oksia aseteltuna maljakkoon.
Eukalyptuksessa on monenlaisia lehtimuotoja ja värivivahteita. Se onkin ollut viime vuosina erittäin suosittu kimpuissa, asetelmissa ja yksittäisinä oksina maljakossa. Eukalyptusta voi käyttää myös kuivattuna.
Yksittäinen peikonlehti maljakossa.
Komea yksittäinen peikonlehti ei välttämättä kaipaa seurakseen mitään muuta.
Muutamia esimerkkejä monipuolisesta leikkovihreätarjonnasta: maljakossa aralia, ruskus, korallisaniainen ja unelma.

Lähteet:

Heikkilä, Kyllikki: Koristellaan kukkasin, Gummerus, Jyväskylä 1991.

Kukkaskoristelu ja -sidonta, ”J. Olbertzin samannimisen saksal. Teoksen mukaan lyhentäen ja Suomen oloihin sovittaen toimittanut Kerttu Tuuri”, Otavan kirjapaino Helsingissä 1926.

Niemelä, Paula & Räihä, Tiina: Kukkien sommittelu ja sidonta, Juvenes Print, Tampere 2014, 4. painos.

Puutarha-lehti 2/1935.

Puutarha-lehdet 3 ja 4/1936.

Puutarha-lehti 10/1940.

Puutarha-lehti 6/1944.

Puutarha-lehden vuosikerrat 1953 ja 1967.

LEAVER YOUR COMMENT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You may use these HTML tags and attributes:


<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>