Gerbera eli sädelatva

Gerbera eli sädelatva

Gerbera on helposti tunnistettava kukka, mutta harvemmin kuulee kenenkään käyttävän siitä suomalaista sädelatva-nimeä. Sädelatva on kuitenkin hyvin kuvaava nimi gerberalle: pitkän lehdettömän varren päässä hehkuu värikäs suurikokoinen kukka. Hieman pienempiä versioita nimitetään minigerberoiksi tai germineiksi.

Gerbera-nimen kasvi on saanut 1800-luvun alkupuolella eläneen löytäjänsä Traugott Gerberin mukaan. Nykyiset kaupoissa olevat lajikkeet polveutuvat Gerbera jamesonii -lajista, jonka brittiläinen kasvien keräilijä William Jameson toi Eurooppaan 1888 Etelä-Afrikasta. Luonnossa kasvavaa gerberaa on jalostettu upeaksi ja kestäväksi tuotteeksi löytymisestään lähtien ja jalostus jatkuu yhä edelleen. Jalostuksen avulla kukkaan saadaan uusia värejä, vahvempia varsia sekä taudinkestävämpiä lajikkeita.

Nykyisten gerberalajikkeiden väriskaala tuntuu aivan loputtomalta. Perusvärejä ovat valkoinen, punainen, keltainen, vaaleanpunainen, violetti, oranssi ja vihreä. Kukka voi olla kaksivärinen, monivärinen tai muodostua useista perusvärin sävyistä. Keskusta voi olla musta tai keltavihreä. Terälehtimäiset laitakukat voivat olla tylppä- ja teräväkärkisiä tai hapsumaisia (ns. Spider Gerbera). Gerbera on hyvin yleinen leikkokukka, mutta myös sen käyttö ruukkukukkana on yleistynyt.

Vaaleanpunainen gerbera
Oranssi-keltainen gerbera. Kukalla tumma keskus.

Luonnossa sädelatvat ovat jokseenkin lyhytvartisia, mutta jalostetuissa muunnoksissa varret ovat elegantin pitkät. Nuokkumisen estämiseksi gerberoiden varsia on muovitettu siihen erikseen tarkoitetulla laitteella. Nykyisten leikkogerberoiden varsi on jalostettu tanakaksi ja muovin käyttö varren tukena on vähentynyt. Gerberan itsepäinen katsesuunta antaa kullekin kukalle oman valoon kurkottavan persoonallisen luonteensa.

Milloin suomalaiset ovat saaneet tutustua tähän kiehtovaan sädelatvaan? Ainakin Työtehoseuran suurnäyttelyssä Helsingin Messuhallissa huhtikuussa 1964 oli esillä kotimaisia kukkia, joiden joukossa oli J. Herrmans & Co:n Karjaalta lähettämiä sädelatvoja.


J. Herrmans & Co mainosti gerberoita vuoden 1966 Puutarha-lehdessä.

Vuonna 1968 Puutarha-lehdessä oli jo gerberoista oma artikkelinsa otsikolla ”Gerberanviljely kehittyy”. Artikkelista selviää, että gerberan viljelyä oli Suomessa kokeiltu jo 1950-luvun lopulla, mutta heikolla menestyksellä. Vain muutamissa puutarhoissa siitä kehittyi merkittävä viljelyskasvi.

Vuonna 1969 ilmestyneessä Jorma Nuorsalon kukkien sidontaa käsitelleessä kirjassa esiteltiin ryhmäruusuista, gerberasta sekä krotonin (ihmepensaan) lehdistä sidottu morsiusvihko, jonka yläosaan oli muotoiltu rengas. Kuva on yksityiskohta kyseisestä Nuorsalon kirjasta.

1960-luvun loppupuolella gerberan viljelymenetelmistä ja eri lajikkeiden kokeiluista innostuttiin suuremmassa määrin ja myös viljelyala lisääntyi vähitellen. Tällöin arveltiin, että ”ilmeisesti myös kukkien käyttäjät alkavat tottua gerberaan ja sen menekki on lisääntymässä.” Kotimaisten viljelykokeilujen lisäksi Suomessa on kautta aikojen seurattu kukka-alan kehitystä muualla ja raportoitu siitä alan lehdissä. Ammattilaisväen kukkanäyttelyssä Hollannin Aalsmeerissä vuonna 1969 gerberoita esittelivät monet liikkeet. Kukkia kuvailtiin jättiläiskokoisiksi, läpimitaltaan jopa 15 senttisiksi ja tanakkavartisiksi. Uutuutena Aalsmeerin näyttelyssä eräällä gerberalajilla oli tumma keskusta.

”Sädelatvassa yhdistyvät pohjolan päivänkakkaroiden sädemäinen muoto ja trooppisten kukkien väriloisto”, kuvaili Ingrid Forsberg gerberaa vuonna 1973. Aluksi sädelatvat olivat kaupoissa harvinaisia ja niitä sai vain tiettyinä vuodenaikoina. 1980-luvulle tultaessa gerberoita kasvatettiin kasvihuoneissa aktiivisesti ja saatiin kauppoihin suuria määriä. Siitä lähtien tätä sädelatvojen tarjoamaa väriterapiaa on ollut tarjolla ympärivuotisesti.

Kukkakimppu, jossa oranssi gerbera. Muina kukkina vaaleanpunaiset ruusut, harsokukka, tähtiputki, oksaneilikka, vihreä nappikrysanteemi ja leikkovihreät.

Lähteet:

https://www.kasvikset.fi/kasvitieto/kasvit-a-o/s/sadelatva-gerbera

https://www.pellervo.fi/kodinpellervo/kp10_11/kp10_11c.htm

Forsberg, Ingrid: Leikkokukat, KK:n kirjapaino, Helsinki 1973.

Kodin kukat – Leikkokukat, WSOY, Porvoo 1983.

Nuorsalo, Jorma: Kukkien sidontaa ja asetelmia, Kunnallispaino, Helsinki 1969.

Puutarha-lehden vuosikerrat 1964, 1966, 1968 ja 1969.

LEAVER YOUR COMMENT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You may use these HTML tags and attributes:


<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>