Anopinkieli

Anopinkieli

Jos anopinkieltä pitäisi kuvata yhdellä sanalla, tulee mieleen sitkeys. Anopinkieli on todellinen jokapaikan ruukkukasvi, tyytyväinen niukkaan valoon ja vähäiseen hoitoon. Myöskään tuholaiset eivät ota sitä juuri koskaan kohteekseen. Anopinkielen kestävyyttä kuvailtiin 1980-luvulla kukkakirjassa seuraavasti: ”Ellei se viihdy, on turvauduttava muovikukkiin. Anopinkieli kasvaa niin asuinhuoneessa kuin virastossakin… se on ainoa baarien ja huoltoasemien vetoisissa ja savuisissa oloissa elävä vihreä kasvi.” Kasvin sitkeyttä kuvastaa sekin, että alkuperäisillä kasvupaikoillaan Afrikassa sitä on käytetty hyötykasvina, josta on saatu hamppumaista kuitua esimerkiksi köydenpunontaan ja jousijänteiden valmistukseen.

Suomalaisessa viherkasvihistoriassa anopinkielen nousun suosikkikasviksi voi ajoittaa 1930-luvulle. Vielä 1900-luvun alussa varakkaan kodin piti muistuttaa viidakkoa, jossa kasvoi palmuja ja muita suuria eksoottisia kasveja. Tyyli kuitenkin muuttui ja 1930-luvulla funktionalismi pyyhki tieltään pois rönsyilevät viidakkomaiset kasvikokoelmat. Vuosisadan alun runsaudesta siirryttiin selkeisiin muotoihin. Funktionalismin myötä arvoonsa nousivat puhtaus ja yksinkertaisuus. Pölyjä keräävät suuret kasvit nähtiin epäkäytännöllisinä ja epämuodikkaina.

Tyylitrendien ohella kasvivalikoimaan vaikutti asumisolojen muuttuminen. Kaupunkiasuminen yleistyi, eikä isoille kasveille ja runsaalle kasvimäärälle enää riittänyt tilaa. Lisäksi asunnoissa yleistynyt keskuslämmitys ja siitä aiheutunut kuiva ilma sai monet kasvit voimaan huonosti. Kaupunkikotien suursuosikeiksi nousivat vähään tyytyvät ja kestävät kasvit. Niinpä anopinkielet ja muut paksulehtiset viherkasvit nousivat aikakauden käytetyimmiksi kasveiksi. Funkkiskauden jälkeen anopinkieltä käytettiin myös viherkasviasetelmiksi kutsutuissa sekaistutuksissa. Anopinkieli muodosti asetelmissa eräänlaisen selkärangan, jonka ympärille istutettiin matalampia kasveja.

Anopinkielilajikkeista on ollut 1930-luvulta saakka sekä vihreälehtisiä että keltareunaisia muunnoksia. Miekkamaisten terävien lehtien vuoksi on helppo ymmärtää, miksi kasville sovitettiin nimiä miekkakasvi tai pistinkasvi ennen kuin anopinkieli-nimi vakiintui.

Nykyisin on itsestään selvää puhua anopinkielestä tai sen sisarmuunnoksista anopinhampaasta tai anopinkeihäästä. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita kasville soviteltuja nimiä. Kasvin saadessa jalansijaa Suomessa 1930-luvulla, nimitettiin sitä Sanseviériaksi tieteellisen nimensä mukaan. Hieman vaikealle Sansevieria-nimelle alettiin kuitenkin pian hakea suomenkielistä versiota. Vuonna 1951 Puutarhalehden artikkelissa kirjoitetaankin kasvin uudesta nimestä seuraavaa: ”Vain harva kasvi tyytyy kotioloissa niin vähään hoitoon kuin Sansevieria, jonka tunnemme nykyisin suomeksi nimellä pistinkasvi.” Myös anopinkieli ilmestyi nimivalikoimaan ennen 1960-lukua. On luultavaa, että anopinkieli on käännöslaina nimestä svärmors tunga, jota on Ruotsissa käytetty Sansevieriasta jo 1940-luvulla. Kuitenkin vielä 1960-luvulla kasville koetettiin sovittaa myös nimiä miekkakasvi, pistinruoho ja pistinheinä, mutta pistinkasvi vei voiton muista variaatioista. Nimet hakivat paikkaa aikansa ja vielä 1980-luvulla käytettiin toisinaan rinnakkain pistinkasvin ja anopinkielen nimiä. Monissa muissakin kielissä kasvin nimellä viitataan anopin tai yleisemmin naisen terävään kieleen, tästä on esimerkkinä englanninkielinen nimitys Mother-In-Law’s Tongue.

Anopinhampaalla on ruusukemainen kasvutapa. Suuresta kokoerosta ja erilaisesta ulkonäöstä huolimatta anopinkieli ja anopinhammas kuuluvat samaan eteläafrikkalaiseen lajiin.

Vanhoja kukkakirjoja ja viherkasviartikkeleita lukiessa vaikuttaa siltä, että anopinkieli tulee aika ajoin aina uudestaan muotiin. Kasvi oli 1930-luvun funkkisajan suosikki ja myös 1950-60-luvuilla kasvia luonnehdittiin hyvin suosituksi huonekasviksi. Jälleen 2000-luvun alkupuolella pidettiin anopinkieltä ja anopinhammasta muotikasveina, koska ne sopivat hyvin trendiksi nousseeseen niukkalinjaiseen ja pelkistettyyn sisustukseen. Nykyisin todellisilla viherkasviharrastajilla voi olla satoja eri kasvilajeja, jolloin anopinkieli on vain yhtenä kasvina muiden joukossa. Samaan aikaan toisen kodin niukkalinjaisessa sisustuksessa anopinkieli voi olla ainoa viherkasvi – sitkeydellä paikkansa säilyttänyt.

Anopinkieli kukkii harvoin, mutta joskus se kuitenkin yllättää kasvattajansa mettä tihkuvilla nupuilla.
Nuput odottavat yöaikaa ja vasta pimeän tultua kukat puhkeavat kukkaan.
Anopinkieli kukkii valkoisin kukin. Kukinta kestää useita vuorokausia ja kukan tuoksu muistuttaa hyvin paljon tuoksuliljan voimakasta tuoksua.

Lähteet:

Anopinkieli-sanan historia, Kotimaisten kielten keskus, sähköpostiviesti kirjoittajalle 6.4.2021.

Idman-Tigerstedt, A.-M.: Kodin ruukkukasvit. Yhdeksäs painos, WSOY, Porvoo 1961.

Koti kukkii. Iloa huonekasveista ympäri vuoden. Valitut Palat, suomennos: Esko Puupponen. Viides painos 1988, alkuperäinen julkaisuvuosi 1981.

Lehtovaara, Riikka: Kartanon salista mummolan akkunalle. Kotiliesi 23/2019.

Lipponen, Visa – Hilpo, Seppo: Kodin kukoistavat kasvit, WSOY, 2001.

Pirhonen, Anu: Sisäkasvien aika. Kotipuutarha 2/2004.

Puutarha 2/1939.

Puutarha 1951, s. 400-401.

Puutarha 11/1959.

Puutarha 11/1960.

Schubert, Margot: Huonekasvit. Valitut Palat, suomennos: Tuula Syvänperä, 1996.

Välilä, Anu: Huonekasvien historiaa. Viherkoti. Terassi Media Oy 2018.

LEAVER YOUR COMMENT

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

You may use these HTML tags and attributes:


<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>

العربية简体中文EnglishSuomiРусскийEspañol